Mie olen tänään itkeny paljon. Aina välillä se helpottaa, mutta sitte se tulee aina takas. Mulla ei ollu mitään tämmöstä ko sain tietää Haitista. Itkin Haitin 'takia' ko katoin Help For Haiti konserttia ja siellä näytettiin tosi koskettavia videoita. Mutta ko sain kuulla siitä, niin ei mitään. Mutta nyt, heti ko sain tietää Chilen maanjäristyksestä niin aloin itkeä. Tuli kamala ahistus ja semmonen tunne, että tämä ei voi olla totta. Haitin maanjäristyksestä ei ole vielä ees kahta kuukautta niin toinen iskee jo päälle. Ja järistys Japanissa, tsunami-varotus kaikissa Tyynenmeren maissa ja 'pieni' tsunami iskiki jo Chileen ja Filippiineille (?). Pääsiäissaaria on evakuoitu ja Uuteen-Seelantiin ja Australiaan odotellaan tsunamia.
En vain voi tajuta tätä tilannetta. Kaikki tapahtuu kerralla, niin nopeaa, niin arvaamatta. Mulla on ihan epätodellinen olo ja kamala ahistus, vaikka mie olen täällä täysin turvassa ja kukaan minun tuttu ei ole vaara-alueella. Miksi otan tämän näin henkilökohtasesti? Inhoan sitä, ko tunnen niin vahvasti. Miksi ihmeessä? Tottakai tämä on maailmanlaajuinen katastrofi ja ihan lyhyen ajan sisällä on tapahtunu niin paljon, että eihän tämmöstä kaikkea voi pieni mieli kestää. Mutta silti, ei minun pitäis järkyttyä niin paljon, että itken tunteja.
Minua pelottaa minun herkkyys. Mie otan asiat aina itteeni, mie en osaa käsitellä tämmösiä asioita järjellä, vaan menen aina täysillä eteenpäin tunteella ja siksi saan niin usein elämältä turpaani. Mie en osaa riidellä, olen usein liian kiltti ja ahistun tosi pienestä. Miten ihmeessä aion selvitä vuodesta täysin erilaisessa ympäristössä täysin erilaisten ihmisten kanssa, minkälaisiin olen tottunu täällä ja jotka ymmärtää ees jollain tasolla minun ääretöntä herkkyyttä?
Äää.
8 kommenttia:
sen vuoks oot niin herkkä etkä kestä mitään ku oot asunu näköjään sellasen pumpulipallon sisällä koko elämäs, ihanku jossai haavemaailmas
ryhdistäydy nainen ja koita kestää oikeeta maailmaa
Anonyymi, haha, voin kertoa, en ole asunu pumpulipallon sisällä. Hyvä sinun on alkaa minua määrittelemhään, ko et selvästi tiä minun elämästä mithään.
mäkin tässä aijemmin sekoilin tästä asiasta niin veljeni hyvin lohduttavasti totesi: "muista että me ihmiset ollaan tää ite aiheutettu eikä sitä voi enää estää." sen jälkeen oon yrittäny jättää nää julkiset itkeskelyt väliin mutta pakko sanoo mutta ihana iso veljeni sai mut vielä kauhistuneemmaks. :P
Ymmärrän sinua täysin Aino! Itkin hirmuisesti Haitin vuoksi ja kyyneleet nousevat silmiini aina uutisten aikana jos siellä näytetään mitään mikä liittyy vähänkään sotiin tai muuhun kurjuuteen. Tiedän, että perin herkkyyteni ja epäoikeudenmukaisuuden sietokykyni äidiltä.Haha, muistan ihan selvästi kuinka äiti parka itki koko sen yön kun USA julisti Irakiin sodan. Herkkyyden kanssa on välillä hirmuisen hankala elää, mutta toisaalta se on lahja. Ilman herkkyyttäsi ja sitä taitoa, jolla käsittelet tunteitasi et välttämättä esimerkiksi osaisi kirjoittaa niin kauniita runoja kuin mitä nyt osaat. Inhoan sitä kun ihmiset tulevat kertomaan minulle, etten pärjää elämässä kun olen näin herkkä. Okei, vaikka en pärjäisikään niin herkkyydestäni en luovu<3 (anteeksi näin hirmuisen pitkä viesti)
On hyvä miettiä näitä juttuja jo nyt, ennen suureen maailmaan lähtemistä. En sano että _mitään_ pahaa siulle ei ole koskaan tapahtunut (ärsyttää tuollainen sävy kuin tuolla mukarohkealla anonyymilla kommentoijalla, huhhuh), mutta kyllä meno on hurjan erilaista siellä teidän pienen kylän kuitenkin suojaisessa ilmapiirissä verrattuna isompiin kaupunkeihin Suomessa ja varsinkin ulkomailla. Se on hyvä tiedostaa ja lähteä avaralla mielellä seikkailuun, koska pienetkin jutut voivat olla todella suuria seikkailuja muualla.
Toivon että osaat kuitenkin olla onnellinen ja kiitollinen paikasta, jossa olet saanut kasvaa ja elää. Siinä on hyvät ja huonot puolensa, mutta sen paikankin takia olet sitä mitä olet tänään. Herkkyys ei ole huono piirre ihmisessä, ei ollenkaan, vaikka se saattaa itsestä tuntua siltä välillä kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. :( Olisi kumminkin hienoa jos herkkyyttä olisi maailmassa enemmän, silloin tämä voisi olla vähän toisenlainen paikka elää... Kuka tietää.
Luulen että saattaisit saada tästä aiheesta hyvän keskustelun aikaiseksi isoveljesi kanssa. :> Ja miä juttelen mielelläni myös siu kanssa, tästä tai mistä tahansa, jos niin haluat! :)
Ronja, aww. Minun äiti sano just toisinpäin, että tämä on luonnonmullistus, eikä me voida siihen vaikuttaa, koska maanjäristyksiä tulee aina ja niistä voi tulla tsunameita. Meän pitää vain rukoilla, toivoa parasta ja auttaa ihmisiä, jotka kärsii mahollisimman paljon.
Voi Reetta! Mie olen periny tämän isältä ja vaikka olenki _periny_, niin silti mie olen niin paljon herkempi ko isä oli nuorempanakhaan. Herkkyys on lahja, mie tiän, mutta se on kamala taakkaki. Mutta isä on sanonu jotenki lohuttavasti, että herkkien ihmisten elämässä tulee olehmaan niin paljon ihania, loistavia ja mahtavia hetkiä, koska niistä osaa nauttia ja heittäytyä hetkheen, mutta toisaalta, tämä elämä tulee olehmaan niin hemmetin raskasta, koska tosiaan, kaikki tunnethaan niin voimakkaasti. Mutta onneksi niitä hyviäki hetkiä tulee :' ) Herkkyys on niin vaikea asia käsitellä. Se on samalla paras asia minussa ja samalla huonoin.
Mira, olet ihan oikeassa. Tämä meän pikku kuntapahanen on ollu aina niin turvallinen paikka elää, että jo isompien kaupunkien meno joskus häkellyttää. Ja mie olen tässä parin vuoden aikana alkanu näkehmään minun herkkyyden hyvässäki valossa. Sitä on vain niin vaikeaa selittää, miltä se kaikki tuntuu ko ite on herkkä, siis vaikka ihmiset ympärillä sanoo, että herkkyys on hyvä asia, mutta se on kuitenki ihan eri asia olla siinä herkän ihmisen asemassa. Joskus olis vain helpompaa olla kovempi, mutta minkäs sitä luonnolheen mahtaa. Ja nyt puhun taas jostain ihan muusta mutta mikäs siinä.
Voi kyllä, Juhon kanssa on tullu puhuttua jonku verran ja aion kyllä vastasuudessaki puhua. Ja voi kiitos!
aino, tykkään niin tästä sun herkkyydestä! ite oon kans aikalailla tosi herkkä ja välillä tuntuu että kumpa en olisi niin herkkä, mutta luen sen silti ittelleni hyviin puoliin, koska näin herkkänä iloitsen pienemmistäkin asioista :--)
Anonyymi, voi, olet ihan oikeassa. Mieki luen sen useimmiten hyväksi puoleksi, koska tosiaan osaan iloita niin suuresti kaikesta pienestäki ja huomaan pieniä elämän iloja ja kauneutta. Mutta pahimman tunteenpurkauksen partaalla ei ensimmäisenä tule miehleen luetella sitä hyväksi puoleksheen :'---)
Lähetä kommentti