Mie olen tänään itkeny paljon. Aina välillä se helpottaa, mutta sitte se tulee aina takas. Mulla ei ollu mitään tämmöstä ko sain tietää Haitista. Itkin Haitin 'takia' ko katoin Help For Haiti konserttia ja siellä näytettiin tosi koskettavia videoita. Mutta ko sain kuulla siitä, niin ei mitään. Mutta nyt, heti ko sain tietää Chilen maanjäristyksestä niin aloin itkeä. Tuli kamala ahistus ja semmonen tunne, että tämä ei voi olla totta. Haitin maanjäristyksestä ei ole vielä ees kahta kuukautta niin toinen iskee jo päälle. Ja järistys Japanissa, tsunami-varotus kaikissa Tyynenmeren maissa ja 'pieni' tsunami iskiki jo Chileen ja Filippiineille (?). Pääsiäissaaria on evakuoitu ja Uuteen-Seelantiin ja Australiaan odotellaan tsunamia.
En vain voi tajuta tätä tilannetta. Kaikki tapahtuu kerralla, niin nopeaa, niin arvaamatta. Mulla on ihan epätodellinen olo ja kamala ahistus, vaikka mie olen täällä täysin turvassa ja kukaan minun tuttu ei ole vaara-alueella. Miksi otan tämän näin henkilökohtasesti? Inhoan sitä, ko tunnen niin vahvasti. Miksi ihmeessä? Tottakai tämä on maailmanlaajuinen katastrofi ja ihan lyhyen ajan sisällä on tapahtunu niin paljon, että eihän tämmöstä kaikkea voi pieni mieli kestää. Mutta silti, ei minun pitäis järkyttyä niin paljon, että itken tunteja.
Minua pelottaa minun herkkyys. Mie otan asiat aina itteeni, mie en osaa käsitellä tämmösiä asioita järjellä, vaan menen aina täysillä eteenpäin tunteella ja siksi saan niin usein elämältä turpaani. Mie en osaa riidellä, olen usein liian kiltti ja ahistun tosi pienestä. Miten ihmeessä aion selvitä vuodesta täysin erilaisessa ympäristössä täysin erilaisten ihmisten kanssa, minkälaisiin olen tottunu täällä ja jotka ymmärtää ees jollain tasolla minun ääretöntä herkkyyttä?
Äää.