we are the world

Nyt tulee erittäin tunnepitoinen postaus, että varotan kaikkia etukäteen. Jos teän mielestä on tekopyhää itkeä ja ahistua Chilen tilanteesta, voitte suosiolla lopettaa tämän lukemisen.

Mie olen tänään itkeny paljon. Aina välillä se helpottaa, mutta sitte se tulee aina takas. Mulla ei ollu mitään tämmöstä ko sain tietää Haitista. Itkin Haitin 'takia' ko katoin Help For Haiti konserttia ja siellä näytettiin tosi koskettavia videoita. Mutta ko sain kuulla siitä, niin ei mitään. Mutta nyt, heti ko sain tietää Chilen maanjäristyksestä niin aloin itkeä. Tuli kamala ahistus ja semmonen tunne, että tämä ei voi olla totta. Haitin maanjäristyksestä ei ole vielä ees kahta kuukautta niin toinen iskee jo päälle. Ja järistys Japanissa, tsunami-varotus kaikissa Tyynenmeren maissa ja 'pieni' tsunami iskiki jo Chileen ja Filippiineille (?). Pääsiäissaaria on evakuoitu ja Uuteen-Seelantiin ja Australiaan odotellaan tsunamia.



En vain voi tajuta tätä tilannetta. Kaikki tapahtuu kerralla, niin nopeaa, niin arvaamatta. Mulla on ihan epätodellinen olo ja kamala ahistus, vaikka mie olen täällä täysin turvassa ja kukaan minun tuttu ei ole vaara-alueella. Miksi otan tämän näin henkilökohtasesti? Inhoan sitä, ko tunnen niin vahvasti. Miksi ihmeessä? Tottakai tämä on maailmanlaajuinen katastrofi ja ihan lyhyen ajan sisällä on tapahtunu niin paljon, että eihän tämmöstä kaikkea voi pieni mieli kestää. Mutta silti, ei minun pitäis järkyttyä niin paljon, että itken tunteja.

Minua pelottaa minun herkkyys. Mie otan asiat aina itteeni, mie en osaa käsitellä tämmösiä asioita järjellä, vaan menen aina täysillä eteenpäin tunteella ja siksi saan niin usein elämältä turpaani. Mie en osaa riidellä, olen usein liian kiltti ja ahistun tosi pienestä. Miten ihmeessä aion selvitä vuodesta täysin erilaisessa ympäristössä täysin erilaisten ihmisten kanssa, minkälaisiin olen tottunu täällä ja jotka ymmärtää ees jollain tasolla minun ääretöntä herkkyyttä?

Äää.

it's all about family

Mie kuulen lähes joka viikko jonku kysyvän, onko mulle tullu perhetietoja. Aivanko se ei raastais jo tarpeeksi omaa mieltä, niin siitä pitää vielä muistuttaa, haha. Mutta niin, tiän, että perhetietoja ei kannattais alkaa odottelemaan ennen maaliskuun loppua, koska yleensä ne tiedot tulee huhti-toukokuussa ja joilleki onnekkaille vasta kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa. Toivon kuitenki suuresti, etten olis noiden jälkimmäisten joukossa, polttava halu tietää perheestä nimittäin raastaa jo nyt mieltä.



Vaikka mie tiän, että ei sais ajatella, minkälaisen perheen haluaa, vaan pitäis luottaa siihen, että EF löytää mulle hyvän perheen, joka tykkää minusta niiden papereitteni perusteella ja on avoimin mielin ottava minut vastaan. Ja kyllä mie periaatteessa olen. Siis, olen kyllä sanonu, että haluan sisaruksia, mutta ko olen alkanu tarkemmin ajattelemaan, niin olisko vähän huippua päästä jonku pariskunnan luokse, jotka ei olis vaikka voinu saaha lapsia tai jotain tai joidenki vähän vanhempien luokse, joilla omat lapset on jo muuttanu pois. Tottakai silloin ystävystyminen ja porukkoihin pääseminen vaikka koulussa olis ehkä vaikeampaa, koska sisaruksen kanssa on paljon helpompaa kulkea koulussa ainaki alkuaikoina.

Mutta niin, vaikka sanoin, että siitä perheestä ei sais tehä mitään vaatimuslistaa, koska miehän sinne olen menossa toisten perheeseen kuokkimaan, mutta en mie sille mitään voi, jos on vähän haaveileva mieli. Joten, tässä tulee pari unelmavaihtoehtoa host-perheiksi, hihiih.



Isohko perhe, 3 omaa lasta. Äiti olis semmonen söpö pullea jenkkiäiti, jolle on helppoa puhua ja sille vois kertoa huolia ja ongelmia. Host-äiti on mulle tosi tärkeä asia, koska minun oma äiti on niin ihana, että haluan jenkkiäidinki olevan edes vähän samanlainen. Isä olis rento, ei mikään tiukkapipo, semmonen muksa. Haluaisin myös hurjana isoveljen (jolla olis mahdollisesti hyvännäkösiä kavereita ;) ) ja pikkusiskon, koska mulla on isoveli, isosisko ja pikkuveli, mutta ei pikkusiskoa jo täällä kotona Suomessa. Sille vois sitte aina ostaa ihania prinsessajuttuja ja kaikkea söpöä! Samanikänen tyttö olis myös plussaa, ellei se sitte olis kamala, hahahahahah.

Tai sitte just tuommonen lapseton pariskunta tai vanhempi pariskunta olis aika kiva vaihtoehto! Kyllä mie tiän etten mie näihin asioihin voi vaikuttaa, mutta ainahan saa haaveilla.

we rock this party all night

Kävinpä eilen ihan huvikseni EF'n sivuilla, vaikka tiesin, että minun "My High School Year" -sivuille ei mitään uutta ollu tullukaan, niin kuinka ollakaan! Siellähän oli ihan hitusen tietoa tulevasta valmennusleiristä. Ei siellä nyt sen ihmeempää, ko että minut on onnistuneesti ilmotettu sinne ja se kestää kaksi viikkoa. Lähetin aikasemmin ite sähköpostia EF'lle, koska halusin tietää, tuleeko leirejä yksi vai kaksi ja pyysin, että pääsisin Emmin kanssa samalle leirille. No, takas tuli viestiä, että leirejä on vain yks ja se pidetään todennäkösesti Bostonissa. Auu, joten Boston, here I come! Tosi kivaa, että saa viettää ensin kaks viikkoa ihan itärannikolla ja sitte länteen. Näkee ja kokee enemmän.



Olen muutenki tosi innoissani tuosta leiristä, koska kaikki tarinat, mitä olen kuullu ja lukenu netistä ja kuullu omalta isoveljeltä, niin aina on ollu positiivinen kokemus. Siellä on hurjana vaihto-oppilaita, jotka on kaikki samassa tilanteessa, ko sie ite ja se yhteenkuuluvuus on huippua. Ja siellä saa mahtavasti semmosta alkuopetusta kaikesta oleellisesta. Perheessä asumisesta, jenkkien tavoista, Amerikan historiasta ja muusta. Eniten kuitenki odotan sitä, että pääsen tutustumaan muihin vaihtareihin eri puolilta maailmaa ja saamaan hyvän pohjan englannin puhumiselle. Leirillähän on suosituksena puhua vain englantia ja olen päättäny, etten ees Emmin kanssa puhu suomea. Ellei sitte puhuta samassa huoneessa olevasta söpöstä pojasta. Hahahahaha.



(weheartit)

Pari päivää sitte saatiin kolmannen jakson todistukset. En nyt tiä miten meni, mutta keskiarvo oli 7.8, joten ei mitään hätää vaihtarivuoden kannalta. Tiesin, että lukioon mentäessä keskiarvo tippuu ihan varmasti, mutta kokonaisen numeron pudotus tuntuu aika paljolta. No, mitäs tuosta, en mie ikinä koulua turhan vakavasti ole ottanu ja tähän asti on selvitty.

Nyt matkani käy sinne juuri edellämainittuun kouluun!

MUST-TO-EXPERIENCE-LIST

Mie ja ystäväni Emmi(joka on lähössä Jenkkeihin juuri samaan aikaan, saman järjestön kautta ja samalle alueelle, hiih!) tehtiin things-we-must-to-experience-in-america-listat joulukuun alussa ja nyt löysin sen uudestaan. Naureskelin sille vähän, koska siinä oli jotain melko isoja juttuja ja sitte ihan pikkuriikkisiä juttuja, jotka on ihan normaaleja jenkkiläisille ja on vain niin pikku juttuja, mutta kuitenki niin isoja.



Starbucks
Vihaan kahvia, ihan sama! Sinne on päästävä ja sinne varmasti pääsenki, ihan sama minne päädyn. Jokin tuossa legendaarisessa kahvilassa kiehtoo, en tiä mikä, mutta sinne olen menossa. Ja Emmi tulee mukaan(okei, ei tule, koska on hyyyvin pieni mahdollisuus että samaan osavaltioon satutaan, saatikka samalle asuinalueelle, haha!).

Bands
Tykkään ihan hurjana tosi monesta bändistä ja artistista ja olis aivan loistavuutta nähä ees yks tai kaks näistä; The Maine, Jonas Brothers, Nick Jonas & The Administration, Paramore, A Rocket To The Moon, John Mayer, Demi Lovato, Sarah Kelly, Jason Castro, Sanctus Real, Bon Jovi, Nevertheless, Oh! The Story..

Pop-tarts
Sen verran on tullu Gilmoren Tyttöjä katottua, että on tullu semmonen ajatus, että Poptartia on pakko päästä maistamaan! Vaikka kuulin isoveljeltä, että ne maistuu kamalalta pullalta, niin silti olen päättäny kokea tämän makuelämyksen, haha!

Forever21
On pakko, pakko shoppailla Forever21'ssä. Olen rakastanu sitä paikkaa niin kauan ko muistan, mutta ikinä en ole sieltä saanu tilattua. Kerran yritin, mutta se päätty tosi ikävästi, joten nyt olen odotellu että pääsen ihan oikeasti sinne shoppailemaan, enkä vain kuolailemaan nettikaupan antimia. Vaikka jotain H&M-tasoa, niin mitä väliä? Se on ihana kauppa, hihi. Ja plussaa tulee, jos saan Emmin mukaan ja voidaan höpötellä suomea myyjille ja hämmentää ne ihan täysin!

Valentine's Day, Halloween..
Valtavat tapahtumat, niinkö just Halloween ja ystävänpäivä, jotka on isoja Jenkeissä ja niistä tehdään iso numero siellä. Vaikka olisin yksin ystävänpäivänä tai en pääsis trick-or-treat-kierrokselle, niin mitäs tuosta, elämyksiä ne on silti! (Okei, haluaisin kyllä trick-or-treat-kierrokselle tosi paljon..)

Siinä oli jotain pikkujuttuja, mitä odotan tulevalta vuodelta, auu.