On niin hassua ajatella, että oikeasti menen toiseen, täysin vieraaseen perheeseen asumaan vuodeksi. Onhan meilläki ollu vaihto-oppilas, mutta Catherine oli vain kolme kuukautta, joten ei sitä voi mitenkään verrata tähän. Eniten minua pelottaa, että ne kyllästyy minuun tai ajattelee, etten ole yhtään samanlainen ko minun hakemus ja kuvat anto ymmärtää. Kirjotin kyllä mielestäni hakemukset tosi hyvin ja kerroin omasta herkkyydestä ja kuinka rakastan pitää hauskaa, mutta myös ihan normaaleja juttuja, mutta mistä sen tietää, minkälaisen kuvan se tuleva perhe minusta saa niiden perusteella. Typerää sanoa, että se pelottaa 'eniten', koska oikeasti mulla on tosi paljon muitaki asioita, mistä huolehtia ja pelätä, mutta haluan vain tulla toimeen perheen kanssa. Tuntuu kamalalta ko olen lukenu jotain nykysten vaihtareiden juttuja, että perheen kanssa ei vain tulla toimeen, yritettiin sitte mitä tahansa. Host-äiti on haukkunu huoraksi ja host-veli varastanu rahaa, eikä host-isä välitä koko tilanteesta.
Samalla mulla on niin hyvä olo tästä kaikesta. Nämä tunnetilat tulee vähän aalloissa. Voin olla kuukauden ihan onnessani ja haluan vain kokoajan puhua vaihdosta ja kaikesta mitä siellä on ja kuinka mahtavaa se voi olla ja seuraavan kuukauden miettiä paniikissa kaikkia niitä asioita, jotka voi mennä pieleen. En ole vielä löytäny sitä tasapainoa noiden kahden tilan välissä. Semmosta realistista ajatusta. Välillä se aina vähän vilahtaa mielessä, mutta aina jotenki kaikki kallistuu jommankumman puolelle. Nyt just pelottaa ihan hirveästi se, että joudun oikeasti olemaan erossa perheestä, ystävistä ja sukulaisista niin kauan erossa. Suomesta. Tästä pienestä kunnasta, jossa olen asunu koko pienen ikäni. Samalla haluan tätä niin paljon, haluan oppia ja laajentaa minun kuvaa maailmasta ja ääää.
En tiä pitäiskö ristiriitasuus laskea hyväksi vai huonoksi piirteeksi.
(weheartit)
