duh, it's zac efron

Aaaaa, tänään oli paras päivä ikinä! Aamulla heräsin siihen, että herätyskello soi ihan täysillä, koska laulu, joka mulla on herätyksenä oli mukana minun unessa, joten en tajunnu sen olevan herätys. Ja vaikka armeijajätkät ja joku ruohonleikkuri huusi tuolla pihalla ja kuulosti ihan sisällissodalta, niin nukuin tyytyväisenä kunnes säpsähin todellisuuteen ja tajusin, että olen täällä. Aamulla tunneilla oli vähän vaikeaa pysyä hereillä, mutta naureskeltiin siinä jotain ja meän luokka johtaa pisteissä, eli näyttää aika hyvältä meän meno Ben&Jerry's tehtaalle ;---) OH YEAH. Ei ole vielä varmaa, niin en uskalla sitä liikaa juhlia, huomenna voi olla että kaks luokkaa on menny meän ohi.

Kuvia tulee vähän ja ne on sekavassa järjestyksessä koska Flickr herjaa, että mulla on kuukausittanen kuvatila täynä ja en halua lisätä bloggerin kautta kuvia ko niistä tulee niin pieniä ja epäselviä. Tässä tulee nyt jotain!





Käytiin tosiaan tuommosella rannalla tässä pari päivää sitte ja siellä oli aika hauskaa vaikka oliki tosi kylmä tuuli. Vesi oli lämmintä! Tuo oli tosi ihana paikka, sieltä näky ihan helposti vastarannalle, jossa oli New Yorkin osavaltio!



Emelie ajattelee että ollaan Emmin kansa jotenki outoja. Ja Johannan luokan kaks poikaa sanoo, että kaikki suomalaiset on joko emoja tai gootteja. Niitähän me ;--) Nauroin niin paljon ko Johanna sano tuosta. Toinen saksalainen paraski puhuja ko monet saksalaiset istuu vain omissa porukoissa ja puhuu keskenään saksaa. Voi meitä suomalaisia.



Pari returneeta, eli entistä vaihtaria. Nämä on ihan huippuja tyyppejä! Varsinki Nickin (etualalla) ja Alexin (takana sohvalla) kanssa ollaan puhuttu aika paljon ja on ihan mahtavia. Hauskoja ja rentoja, niille on helppoa vaan mennä puhumaan kaikesta ja nauraa!



Ja tämän kuvan myötä tulee pitkä selitys tästä illasta. Meilä oli täällä hypnotisoija. Kunnon show pistetty pystyyn ja mentiin kaikki semmoseen isoon liikuntahalliin ja se pyysi sitte vapaaehtosia. Mie menin sinne, mutta halukkaita oli niin paljon, että se teki semmosen testin, että kuka pääsee sinne ja mie en onnistunu siinä niin hyvin niin en sitte päässy. Harmitti aluksi, mutta oli kyllä niin älyttömän hauskaa kattoa että ei harmita enää! En ole oikein ikinä uskonu mihinkään hypnotisointiin tai mihinkään, mutta nyt oikeasti tuntuu että pitää varmaan alkaa uskomaan. Tottakai joistaki näki että ne feikkas ihan täysillä, mutta suurin osa oli niin älyttömän huippuja ja niin semmosia rentoja ja meni vaan täysillä, että ne ei voinu vain esittää. Se oli niin parasta! Suurin osa niistä tempuista oli että se sai ne nukkumaan ko se vaan napsautti sormia tai jotain semmosta, mutta minun lempparit oli että ko se sano jonku tietyn sanan niin joku tietty tyyppi alko tekemään jotain. Niinkö kuvassa ylhäällä; hypnotisoija oli aluksi koskettanu tyttöä olkapäähän ko tämä oli 'unessa' ja kysyny kuka on sen mielestä seksikkäin elokuvatähti. Tyttö vastas Zac Efron, joten hypnotisoija sano että okei, ko sanon sanan mikrofoni, niin poika sinisessä paidassa yleisössä on Zac Efron. Sitte ko hän herätti tytön ja vaan puhu randomisti jotain ja sano sitte mikrofoni, niin tyttö meni ihan sekasin ja juoksi yleisöön, otti kuvan Nickin kanssa, pussas sitä poskelle ja hyppsä sen kaulaan. Sitte joku kysy siltä "Do you know who that is?" niin tyttö katto sitä ihan ihmeissään ja vastas; "Well Zac!" Hahahhahahaha. Ihan huippua!

give me all you got, give me everything

Täällä kerkiää sattua ja tapahtua niin paljon, että ei oikein löydy aikaa vain istua alas ja oikeasti kirjottaa joitan pitempää ko viestejä Facebookissa. Nyt kello on 23:15 ja nukuttaa ihan hurjana, mutta ajattelinpa silti tehän postauksen, jee!

Kerron nyt Bostonista ja vähän näistä sen jälkeisistä päivistä. Käythiin siis tosiaan Bostonissa perjantaina ja siellä oli aika tosi hauskaa. Rakastuin siihen kaupunkiin, siihen menoon ja niihin ihmisiin. Kaikki oli tosi ystävällisiä ja aaa, se oli vain ihana paikka! Ei keritty käydä läheskään kaikissa paikoissa, missä oltais haluttu ja minua jäi harmittamaan erityisesti Hard Rock Cafen missaaminen, mutta ei sille nyt voi mitään! Päivä on liian vähän Bostonin kokosen kaupungin tutkimiseen, olisin voinu jäädä sinne vaikka kuinka pitkäksi aikaa!

Nyt tulee vähän kuvia ja jotain selityksiä ehkä jostain mahdollisesti.





Rakastan noita katukylttejä. Mitä ne on. Tienviittoja. Tolppia. Jotain.



Star-fricken-bucks. Rakastuin tuohon paikkaan ja noiden pirtelöihin, oikeasti, aivan ihania. Voitte vaan arvata missä tämä tyttö viettää ne 5 tuntia jotka pitää hengailla Nykin lentokentällä ens lauantaina ;)



Maailman paras levykauppa, mistä ostin The Mainen Black & White'n, Copelandin You Are My Sunshinen ja pari lahjaa/tuliaista/whatsoever. Ostin Bostonista jo vaikka mitä kavereille ja perheelle enkä malta oottaa, että pääsen lähettämään niitä!



Rakkautta.


Note to yourself; Älä tilaa enää chiliranskalaisia, koska se ei tarkottanukaan chilimaustetta ranskalaisten päällä vaan valtavaa jauhelihakasaa.




En ole vieläkään täysin vakuuttunu tämän leirin mahtavuudesta tai mitään, mutta kyllä täällä kivaa on, ei vain ole ollu semmonen mielenräjäyttävä kokemus, niinkö joilleki se on ollu, niin entisille vaihtareille ko nyt täällä oleville kavereille ja tutuille. Eikä se haittaa. Mulla on hurja halu jo Portlandiin ihanan perheen luokse elämään sitä arkea, niitä vaikeita ja onnellisia päiviä jolloin oppii kaikkein eniten tästä kulttuurista ja saa uusia kokemuksia. Aaaa, voi että! Tämä leiri kyllä kokoajan paranee paranemistaan, tutustun joka päivä uusiin ihmisiin ja kokoajan on helpompi mennä vain randomisti puhumaan jolleki ja vaan nauraa ja antaa kaiken tulla. Returneiden kanssa olen puhunu aika paljon - kiitos Emmin huonon internetyhteyden, jota yritettiin yhessä korjata - ja ne on aivan huippuja tyyppejä! Huomenna taas normaali koulupäivä ja aktiviteetit, mutta illalla baseball peliin, oh yeaah! Meille opetettiin joku perus baseball-laulu, mitä voidaan sitte laulaa siellä, haha jee!

terveisiä rapakon takaa

Oujee, täällä sitä nyt ollaan! Tänne tuleminen oli ihan outo kokemus, kaikki tuntu niin ihmeelliseltä ja uudelta ja vieraalta ja samalla mahtavalta ja ihanalta ja jännittävältä. Tultiin siis perille tänne Northfieldiin, Norwich Universityyn maanantaina ilalla, ko muut oli tullu jo sunnuntai-iltana. Meillä jäi siis vain yks päivä pois, mutta tuntu aluksi, että siinä ajassa kaikki oli jo kerinny löytää parhaat ystävät ja porukat ja kaikki, niin olin aluksi vähän ahistunu siitä ja ajattelin jo, että joo, en mie löydä kavereita. Kuinka hupsu ihminen voikaan olla! Pikku ahistelujen jälkeen sain seuraavana päivänä heti ihan hurjana uusia kavereita ja yhen ruotsalaisen kanssa ollaan tosi paljon yhessä, aivan ihana tyttö! Meän koko luokka on tosi mahtava ja tulen toimeen kaikkien kanssa, vaikka espanjalaisen Iton ja italialaisen Nickin vahvan aksentin sekasesta puheesta ei aina saa selvää, mutta silti! Ihania ihmisiä kaikki, opettajat on hurjan mukavia ja tunnit on kiinnostavia, meän luokka on kuulema kauhea kyselijäluokka, meillä tuntuu olevan aina jotain asiaa tai kysyttävää.

Täällä on sääntönä, että pitää puhua kokoajan englantia ja me noudatetaan sitä tosi hyvin, puhutaan englantia vaikka kaikki porukassa olis suomalaisia. Nyt ko Emelie on liittyny seuraamme, niin nyt on 'syyki' puhua englantia, haha. Ja sitähän tänne on tultu hakemaan, tottumaan englannin kieleen ja sen puhumiseen. Täällä on 200 saksalaista 450 oppilaan leirillä ja saksalaiset kokoontuu isompiin ja pienenmpii ryhmiin ja puhuu vain saksaa keskenään. Se on tosi ärsyttävää, minunki homeroomissa saksalaisia on 14 ja meitä on 18 oppilasta, niin aluksi siellä kuulu vain saksaa. Onneksi meän luokkalaiset on sen verran kivoja, että ko niille pari kertaa sanoo ENGLISH PLEASE, ne lopettaa saksan :--D Täältä saa sitte semmosia pistekortteja, että jos opettaja tai entinen vaihto-oppilas, joka on täällä leirillä ohjaajana/apuna kuulee ko puhut, niin ne voi antaa sulle semmosen kortin. Kortista saa aina yhen pisteen ja leirin lopussa millä luokalla on eniten pisteitä, pääsee Ben&Jerry'sin tehtaalle. Joo, kelpais kyllä. Hahah. Sain tänään ekan pistekorttini ja olin niin ylpeä! Opettajat ei ole ikinä minun lähettyvillä ja entiset vaihtarit (returneet) ei anna kortteja niin helposti. Tänään kuitenki sain, ko puhuttiin Emelien kanssa ehkä vähän kovaan ääneen eri bändeistä ja Suomen ja Ruotsin eroavaisuuksista.

Huomenna mennään Bostoniin, joka on kolmen tunnin ajomatkan päässä täältä. Suunnitelmissa on shoppailua, Harvard ja nähtävyyksien ettimisistä. Minua harmittaa ihan hirveästi, kuinka typerä minun kamera on. En saa siihen millään kunnon asetuksia joten kuvista tulee aina joko valottuneita, epätarkkoja tai harmahtavia, eikä se kannusta sitte ottamaan kuvia. Onneksi Emmillä on ihana kunnon kamera ja se antaa minun käyttää sitä, haha! Nyt kaduttaa ko en pyytäny joululahjaksi mamaa ja papaa ostamaan Idan vanhaa kameraa, sitä olisin osannu jopa ehkä käyttää.

Tässä tulee nyt jotain kuvia, mutta huomenna otetaan varmasti ihan hulluna kuvia, niin myöhemmin paaaaaljon Boston-kuvia ;----) On muuten vihreä mesta tämä.







Täällä soitti toissapäivänä tuommonen bändi ja ne oli ihan älyttömän hyviä! Ja laulajat oli älyttömän hyvännäkösiä, mutta sehän on jo sanomattaki selvää.

it's paris baby!

Kirjottelenpa Pariisin lentokentalta. Siis mita? No, lyhyesti kerrottuna (koska koneaika loppuu 23 minuutin paasta) paastiin lahtemaan Helsingista eilen aamulla oikein hienosti. Oli kamalaa sanoa heipat perheelle, Idalle, Katalle ja Reetalle, mutta toisaalta ei niin vaikeaa ko ajattelin, koska en vain tajua, etta olen oikeasti nyt taalla ja en nae niita vuoteen. Kylla mie viela tajuan ja sitte tulee paniikki. Haha. Mutta niin, lennettiin ensin Muncheniin ja siella saatiin tietaa, etta meilla on stand by liput, mika meinas sita, etta iso kone oli pitany vaihtaa pienenmpaa, minka vuoksi me ei valttamatta paastais koneeseen. No, meita jai koneesta pois sitte semmoset 20 ja 16 niista oli saksalaisia ja 4 suomalaista. Oltiin yo saksalaisessa hotellissa (Oli hyva! Paitsi etta ruoka oli vahan koyhaa ko ei yhtaan kasvisvaihtoehtoa, vaan possua ja kanaa ja lihaa, haha!) ja meilla neljalla suomalaisella ja kolmella saksalaisella lahti lento kuudelta aamulla ja lennettiin tanne Pariisiin ja tunnin paasta paastaan koneeseen, joka menee Bostoniin. Tama on niin jannaa!

all you need is love is a lie 'cause we had love and we still said goodbye

Se olis lähtö sitte 3 päivän päästä. Tänään on viiminen päivä kotona, koska huomenna aamulla lähetään käymään vielä Pohjanmaalla sanomassa kaukasimmille ystäville heipat ja sitte suuntana on Helsinki. Tänään on suunnitelmissa nähä kavereita ja sukulaisia viimistä kertaa pakkailun lomassa, vähän semmoset epäviralliset läksiäiset. Onneksi parhaat ystävät tulee vielä kentälle saattamaan, niin ei tunnu niin älyttömän pahalta, ko vois tuntua. Nyt olen äitin kanssa pakkaillu ja alotettiin pakkailu vasta kunnolla eilen (miten niin myöhässä?) mutta hyvin se on menny! Onneksi mulla on tuommonen äiti, mie varmaan vieläki makaisin lattialla laukun vieressä ja miettisin mitä teen ekana ko pääsen Bostoniin. Olen muka taivaanrannanmaalari.



Ihan uskomatontahan se on, että lähtö on näin lähellä. Eilen yöllä katottiin ihanan porukan kanssa kaikki Pirates Of The Caribbean elokuvat ja lopetettiin siinä neljän maissa. Ajattelin, että menen nopsaa nukkumaan, että jaksan herätä ees joskus ihmisten aikoihin, ko pitää pakata ja kaikkea. No, miepä tietenki jäin istumaan sängylleni ja mietin tulevaa vuotta. Tuleva yö on viiminen yö omassa sängyssä vuoteen. Seuraavan kerran ko mie olen 'omassa' sängyssä, niin olen Portlandissa, Oregonissa, 7083 kilometrin päässä oikeasta omasta sängystäni. Tottakai siinä piti pienet itkut tirauttaa ja kerkisin jo ajatella, etten lähe ollenkaan. Mutta ne ajatukset lähti sekunnissa pois ja se innostus ja onnellisuus lähöstä tuli tilalle. Mie olen tosiaan lähössä.



Mie tiän, että se tulee olemaan ihan äärettömän vaikeaa olla siellä erossa kaikista ihanista ihmisistä, tutusta ympäristöstä ja vain kaikesta tutusta ja turvalliesta mihin on tottunu koko elämänsä ajan. Mie olen siellä vuoden ihan yksin ja minun pitää ite luoda kaikki suhteet sinne ja elää siellä omassa pikku kuplassani. Ehkä 'pitää' on väärä verbi, koska se on ihan ääretön etuoikeus ja mahtava mahdollisuus päästä sinne, mutta silti. Kyllä se pelottaa.

Olen tekemässä nyt nyt hillitöntä soittolistaa iPodille, joka on täynä suomalaisia hengellisiä lauluja, mitä ollaan laulettu kuorossa ja näitä Pekka Simojoen ihanimpia ja Turvakytkintä ym. Mie tiän, että vaikka en kuuntele niitä kovin paljoa just tyyliin iPodilta, mutta olen laulanu kuorossa ja kuullu hengellisissä tapahtumissa, niin niissä on semmonen lataus Pyhää Henkeä, että vaikka tulee vaikeampiki tilanne, niin nämä laulut antaa mulle ihan älytöntä voimaa.

3 yötä.

it takes no time to fall in love but it takes you years to know what love is

Nyt on tullu tarkka lähtöpäivä ja -aika! 18.7 kello 13:05 tämä tyttö on koneessa, joka lähtee ensin kohti Münchenia ja välilaskun jälkeen Bostoniin! Apuaapuaapuaapua, tämä on niin totta. Tänään raahattiin Juhon matkalaukku alakertaan olohuoneeseen ja kohta alkaa armoton pakkaaminen. Voi hurja. Laukkuja saa olla siis yksi ja se saa painaa 20 kiloa. Ja 6 kilon käsimatkatavarat. Saa nähä miten tungen kaiken tuohon kahteenkymmeneen kiloon.



Ootan valmennusleiriä niin paljon, paras ystävä Mari on nyt Englannissa kielikurssilla ja sillä on siellä niin älyttömän hauskaa, että oma lähtö innostaa kokoajan vain enemmän, vaikka kyllä mulla välillä käy ne kauhunväristyksetki. Olenko tosiaan lähössä vuodeksi pois? Hui että. Mutta samalla niin ihanaa. Vihdoin tämä kaikki tapahtuu. Valmennusleirin jälkeen mulla on kaks vaihtoa ennenko pääsen Portlandiin turvallisesti. Joo, saa nähä miten ne menee ko siellä yksin seikkailen ja yritän sopertaa englantia ko en ymmärrä jotain, haha. On mulla 5 tuntia aikaa New Yorkissa, vois käydä vähän kattelemassa lentokentän ulkopuolella olevaa elämää, aaaah!

Kävin myös ostamassa tuliaiset perheelle! Mukaan tarttu Tatun ja Patun This Is Finland -kirja (miten voikaan olla niin sympaattinen!), kaikille perheenjäsenille muumimukit (äitille muumimamma, siskolle pikku myy, veljelle nipsu ja isälle nuuskamuikkunen) ja muumikäsipyyhkeet! Lisäksi ajattelin vielä ottaa mukaan salmiakkia ja ehkä jotain perheen koiralle Audreylle ja kissoille Cromille ja Frostylle.



11 yötä.