let's just keep moving, it's easier not to fall

Olen nyt viime viikot vain ihan rennosti lähetelly sähköpostia isäntäperheen kanssa puolin ja toisin ja facebookissa ollaan myös käyty jonkinmoisia keskusteluja, onneksi se on näin helppoa. Kokoajan tutustutaan toisiimme paremmin ja ihan rehellisesti voin sanoa, että aina vain tuntuu paremmalta, että just tämän perheen sain. He ovat niin avoimia ja ymmärtäväisiä ihmisiä ja oikeasti ymmärtääki minun sekavia selityksiä kaikesta ko olen aina niin onnellinen ko vastaan niien viesteihin ja sukerran sinne ties mitä typeryyksiä. Ainaki vielä ne sanoo että ovat innoissaan ottamassa minut vastaan!

Ollaan puhuttu jo koulusta ja miten sen kanssa hoidetaan, pääsen Ashleyn kanssa samoille tunneille, matkasta Kentuckyyn, mahdollisesta matkasta Californiaan (auuuuuu), Portlandin kirkoista ja nuorisoryhmä mahdollisuuksista. He ovat ite kristittyjä, mutta eivät 'harjota' uskontoa, mutta ovat tositosi avoimia ko sanoin että mulle usko on tärkeä juttu ja haluaisin mahollisesti osallistua kirkon toimintaan niin heti tulee "Oh yes of course we have couple Lutheran churches here so you can visit them and decide what fits the best for you! It's not problem to take you to events and such." Aaaaaaaaa. Ihanaa ihanaa ihanaa!

Tässä hei muuten kuvat niiden talosta ja ihanasta koirasta Audreysta!




Talo on i-h-a-n-a. Rakastan tuota jo nyt. Minun huone tulee olemaan alakerrassa ja sitä maalataan turkoosi-ruskeaksi! Mulla on kuvia myös perheen toisesta kissasta, mutta ne oli vähän huonoja niin postaan toisella kerralla parempia kuvia, ko pyydän Deborahia (host-mama) lähettämään! Audrey on oikein ihana pullea koira ja kuulema tosi rauhallinen ja kärsivällinen rotuunsa (rottweiler) nähden.

Ja hei muuten, älkää hämmentykö ko puhun nykyään Portlandista vaikka aluksi intoilin, että perhe asuu Clackamaksesssa. Kyllä, siellä ne vieläki asuu, mutta Clackamas on ihan Portlandin esikaupunkialue, joten on helpompaa sanoa, että tulen asumaan Portlandissa. Sitä paitsi Portlandia ei tarvi toistaa sataa kertaa, ko joku kysyy minne menet :------D

Nyt nukuttaa ihan hurjana ja huomenna lähtö tunturiin koko viikonlopuksi, joten heippa!

it's getting closer now

En pysty vieläkään ymmärtämään, että mulla oikeasti on isäntäperhe. Oregonista. Jenkeistä. Ja vielä se, että ne vaikuttaa tosi ihanilta ihmisiltä ja semmosilta, keiden luokse menen mielelläni viettämään vuoden! Olen nyt vähän sähköpostitellu ja facebookkaillu niiden kanssa, Ashley on samanikänen ko mie, tykkää samasta musiikista, elokuvista, lumilautailee ja molemmat tykätään yksinkertasesti hengailla kavereiden kanssa, käydä elokuvissa ja pelleillä. En voi ymmärtää!

Vaikka tästä vaihtovuodesta on puhunu montamonta kuukautta vaikka kenen kanssa ja on ajatellu, että tässä tämä odotus nyt sitte on, että ei tämä enää voi pahemmaksi mennä tai muuttua mitenkään. Mutta nyt, ko on perhe, oikeat ihmiset siellä oottamassa minua, niin heti koko tämä vaihtovuosi tuli sata kertaa lähemmäs. Vaikka se oli jo ennen tätä kokoajan mielessä ja puheissa, niin nyt se on oikeasti totta. Siellä on perhe oottamassa minua, jotka haluaa minut sinne ja joiden kanssa olhaan jo puhuttu minun huoneesta, koulusta, pikku matkustelusta ja muusta.



Samalla tämä kaikki alko yhtäkkiä hirvittää ja pelottaa niin paljon. Ko mie menen sinne, niin mie todellakin olen yksin. Oregonissa mie luon kaikki suhteet ihmisiin ihan ite, eikä mulla ole ketään tuttua ja turvallista siellä täältä Suomesta. Se on niin kamala ajatus. Mutta samalla se on niin mahtava, niin itsenäistävä ja jännittävä. Mie olen ihan oikeasti lähössä Jenkkeihin, Oregoniin vaihtoon. Nyt se vasta iskeyty mulle oikeasti.

17.4.2010 14:48

NYT SE ON SITTE TULLU. NIMITTÄIN ISÄNTÄPERHE. EN VOI USKOA ETTÄ OIKEASTI NYT MULLA ON MAAILMAN IHANIN ISÄNTÄPERHE JA OIKEASTI TÄMÄN KAIKEN ODOTUKSEN JÄLKEEN SE TULI. lkjsakhöasalöldjkldajklajlöJKLKJLAASKDHADHDAHKLDKJAL!

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

Kiitos olen nyt kiljunu tarpeeksi. Hahahaha.



Clackamas tulee olemaan minun kotipaikka, OREGONISSA. Oikeasti, ihanassa Oregonissa, missä on hurjana luontoa, vesiputouksia, isoja puita ja kaikkea! Portland on ihan Clackamaksen vieressä. AUUUUUUUU. Kaikki on vain niin huippua etten kestä! Olen itkeny, kiljunu ja tärissy koko päivän kolmesta asti, ko luin sen ihanan sähköpostin, jonka tuleva host-mamani lähetti.




Perheeseen kuuluu siis isä Kyle, äiti Deborah, sisko Ashley (16), veli Erik (17), kaks kissaa Frosty ja Cromi ja koira Audrey! AAAAAAAA. Voiko parempaa olla? NO EI.

JA KOULUA;



Kuva on vähän huono, mutta tuonne mie menen kouluun! Siellä on 2230 oppilasta, eli melkeinpä tasan saman verran ko Muoniossa on asukkaita. Koko Clackamaksessa on asukkaita 5000-6000, joten ihana pikkupaikka, mutta ihan tarpeeksi iso mulle! En voi tajuta että mulla on viimein ISÄNTÄPERHE. OREGONISTA.


ONNELLISUUUUUSS SAÖLASJAJDDLKDAJKDAJKADLKDAK <3

there's someone that still loves you

Viikonlopun aikana matkustin lähemmäs 1500 kilometriä. Ensin Kalajoelle, sieltä Kajaaniin ja takas kotia Muonioon. Siinä mentiin Suomea pysty- ja vaakasuunnassa ihan mukavasti. Vaikka olin ihan superväsyny tuon matkustelemisen jälkeen, niin tajusin taas, kuinka paljon oikeasti rakastan matkustamista. Ko kävelin uupuneena Kajaanin kaduilla etsien Adventtikirkkoa, missä serkkuni ristiäiset oli, olin niin onnellinen. Rakastan nähä uusia paikkoja ja uusia ihmisiä. Matkalaukut on aivan ihania ja näytän tosi kivalta ko kannan matkalaukkua olallani.



Se vapauden tunne, mikä mulle tulee ko matkustan, on ihan käsittämättömän ihana tunne. Se, että olen menossa uuteen paikkaan ja saan kokea siellä kaikkea. Parhainta matkustamista olen kokenu viime kesänä parhaan ystäväni Marin kanssa. Kuljettiin kaks viikkoa vain vähän kaikkialla, eikä ikinä tiedetty minne seuraavana päivänä päädyttäis, ko mentiin nukkumaan. Käytiin Oulussa, Kokkolassa, Ylivieskassa, mutka Helsingissä ja taas Oulussa. Se vapaus, ettei tarvinu lähteä pois, jos ei halunnu ja jos siltä tuntu, pysty hypätä junaan ja parin tunnin päästä olla täysin toisessa paikassa.

Minun koko ens lukuvuosi tulee olemaan yhtä matkustamista. Ei sillä, että matkustaisin USAn sisällä, mutta vain siellä oleminen on semmosta matkustamista, että ei mitään järkeä. Kaikki ne uudet ihmiset, uusi koti, uusi koulu, kaikki. Se kaikki pelottaa minua ihan hirveästi, mutta en jaksa oottaa, että kohta oikeasti pääsen sinne.