it's getting closer now

En pysty vieläkään ymmärtämään, että mulla oikeasti on isäntäperhe. Oregonista. Jenkeistä. Ja vielä se, että ne vaikuttaa tosi ihanilta ihmisiltä ja semmosilta, keiden luokse menen mielelläni viettämään vuoden! Olen nyt vähän sähköpostitellu ja facebookkaillu niiden kanssa, Ashley on samanikänen ko mie, tykkää samasta musiikista, elokuvista, lumilautailee ja molemmat tykätään yksinkertasesti hengailla kavereiden kanssa, käydä elokuvissa ja pelleillä. En voi ymmärtää!

Vaikka tästä vaihtovuodesta on puhunu montamonta kuukautta vaikka kenen kanssa ja on ajatellu, että tässä tämä odotus nyt sitte on, että ei tämä enää voi pahemmaksi mennä tai muuttua mitenkään. Mutta nyt, ko on perhe, oikeat ihmiset siellä oottamassa minua, niin heti koko tämä vaihtovuosi tuli sata kertaa lähemmäs. Vaikka se oli jo ennen tätä kokoajan mielessä ja puheissa, niin nyt se on oikeasti totta. Siellä on perhe oottamassa minua, jotka haluaa minut sinne ja joiden kanssa olhaan jo puhuttu minun huoneesta, koulusta, pikku matkustelusta ja muusta.



Samalla tämä kaikki alko yhtäkkiä hirvittää ja pelottaa niin paljon. Ko mie menen sinne, niin mie todellakin olen yksin. Oregonissa mie luon kaikki suhteet ihmisiin ihan ite, eikä mulla ole ketään tuttua ja turvallista siellä täältä Suomesta. Se on niin kamala ajatus. Mutta samalla se on niin mahtava, niin itsenäistävä ja jännittävä. Mie olen ihan oikeasti lähössä Jenkkeihin, Oregoniin vaihtoon. Nyt se vasta iskeyty mulle oikeasti.