tiistai 30. maaliskuuta 2010

maailman ympäri 80 päivässä

Mulla oli aikomuksena kirjottaa vasta sitte, ko saan perhetiedot (mutta sitte tajusin, että siihen voi mennä vaikka kolme kuukautta), mutta näin Emilian blogissa kivan postauksen, jossa hän kerto kaikki paikat missä on käyny. Mieki olen matkustellu ihan kivasti ja ajattelin tehä samanmoisen postauksen. Kaikki kunnia tästä siis Emilialle!

Kanada 1994
Tästä tulee ihanan lyhyt selitys, koska tosiaan, Kanadassa ollessamme olin vähän yli puolitoistavuotias napero, enkä tajunnu elämästä kovinkaan paljoa. Käytiin kuitenki koko perheen voimin Kanadassa, koska äitin veli oli siellä töissä kaks vuotta (?) ja siinä oliki loistava syy lähteä käymään Kanadassa! Kuvien ja videoiden avulla muistan paljon, erityisesti Niagaran putoukset. Ne oli ihan uskomattomat ja se ääni oli jotain ihan järkyttävää. Käytiinpä tuossa samalla matkalla tunnin verran Jenkeissä, joten ko heinäkuussa lähden, niin se ei ensimmäinen kerta Jenkeissä ole, haha. Vaikka oltiinki kokoajan autossa ja katottiin vain maisemia jostain sillalta. No, mitäs tuosta.

Bulgaria 2004
Hypätään kymmenen vuotta eteenpäin. Ensimmäinen 'oikea' ulkomaanmatkani (tottakai olin jo naperona käyny noin tuhat kertaa Ruotsissa, mutta en laske sitä, koska meiltä on Ruotsiin 2 kilometriä ja serkut asuu siellä niin.. Norjassa olen käyny myös ehkä 6 kertaa, mutta en laske niitäkään oikeiksi matkoiksi koska ne on ollu aina päivämukeja). Olin ihana nolo melkein vitosluokkalainen ja olin muka niin iso. Muistan miten mahtavaa oli, ko jotku ravintoloiden sisäänheittäjät osas pari sanaa suomea, siinähän tunsi ittensä ihan julkkikseksi. Lähettiin kyllä Bulgariaan vähän liian aikasin, nimittäin toukokuun lopussa ja sinne ei ollu kerinny tulla vielä kunnon kesä, varsinki iltasin oli kylmähköä.

Kreeta 2006
Kreetalle lähettiin kaks vuotta myöhemmin Bulgarian reissusta ja tällä kertaa oman perheen lisäksi lähtiki serkkuperhe ja vielä yks ystäväperhe. Meitä oli siis iso porukka siellä ja aina ravintoloissa tarjoilijat veteli vähintään kolme pöytää yhteen, että kaikki mahduttiin saman pöydän ääreen syömään. Tällä kertaa sää oli taas hieman epäsuotuisa, oltiin Kreetalla siis syyslomaviikolla lokakuussa ja Kreetalla on just silloin talvi/sadekausi ja koko viikkona saatiin yks aurinkoinen päivä. Mutta eihän se meitä hidastanu, meitä 'isompia' serkkuja oli 6, jotka kokoajan hyppi aalloissa, jotka oli ihanan isoja ja mäiskäytti kunnolla maahan ko sattu seisomaan oikein. Aina ko mentiin takas huoneeseen ja otettiin uimapuvut pois, niin vain kamala kolina kuulu pikkukivien tippuessa lattiaan.

Turkki 2009
Ja nyt tämä uusin ulkomaanmatkani, joka on myös ainoa, josta mulla on kuvia tällä uudella koneella.

IMG_4791
IMG_4789
IMG_9054

Siellä oli meän perheestä kaikki paitsi Juho ja Maria ja meän tosi hyvästä ystäväperheestä kaikki paitsi myös kaks vanhinta lasta. Eli meitä oli siellä 8 ihmisen porukka ja oli aivan mahtavaa päästä vihdoinki ulkomaille parhaan ystäväni Marin kanssa! Meillä oli tosi hauskaa ja tällä kertaa myös sää suosi meitä. Lämpömittari hipo kolmeakymmentä ja mieki - ikuinen valkoinen pöytäliina - sain rusketusrajat! Shoppailtiin ja pidettiin vain hauskaa ihanien ihmisten kanssa (myös muiden ko perheenjäsenten, haha!) Se lämpö, aurinko ja tunnelma oli vain jotain niin ihanaa, että sinne olisin voinu jäädä pitemmäksiki aikaa.

No niin, siinä oli nyt jotain epämäärästä sepustusta elämäni matkoista, haha. Teksti on varmasti vähän sekavaa, mutta syyttäkää siitä norovirusta joka on saanu minut valtaansa lauantaista asti. Onneksi nyt olen jo paranemassa, mutta ajatus pätkii silti.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

hold on to me, i'll never let you go

Kiitos äiti. Olin just pääsemässä eroon siitä, että ajattelen kokoajan perhetietojen tulemista, niin hänhän pläjäytti suoraan, että saihan Juhoki tietonsa ihan huhtikuun alussa. Eli olen nyt ihan samassa pisteessä ko ennen minun päätöstä, että keskityn tähän hetkeen ja koeviikkoon. Tarkistan taas ahistuneena kolme kertaa päivässä sähköpostin, jos vaikka sinne olis tullu ees pientä ilmotusta EF'ltä jostain. On vain niin raastavaa istua ja odottaa, en voi vaikuttaa tähän mitenkään, olen ihan toimeton ja avuton.

tumblr_kypyk3Y0x61qa2kv9o1_500

Tosiaan, koeviikot painaa päälle ja eilen oliki eka koe, yhteiskuntaoppi. Lakitieto ei oikein pysy päässä, mutta kyllä se läpi meni ja ei tarvi enää ikinä ajatella niitä juttuja, haha. Saa nähä, miten mulla alkaa koulunkäynti maistua Jenkeissä. Juho on kyllä kertonu, että se on kohtuullisen helppoa, ainaki Montanassa kokeissa esseevastauksille oli varattu tilaa saman verran ko meillä ala-asteella johonki vähän pidempään määrittelytehtävään. Huomenna on historia, perjantaina psykologia ja seuraavana keskiviikkona biologia. Aluksi perjantaina piti olla ruotsi ja psyka jo torstaina, mutta onneksi saatiin järjesteltyä tuota koeviikkoa väljemmäksi siirtämällä ruotsin koetta. Sen vois siirtää kokonaan pois. Yää, vihaan ruotsia.

Niinpä myös tuon äitin kommentin innoittama aloin taas lukemaan vaihtariblogeja, jotka olin pistäny pannaan. Minkä mie sille voin, jos taas tuli kamala aalto, ettei pysty ajatella mitään muuta ko vaihtovuotta? Se on kuitenki ollu minun mielessä 3 vuotta ja nyt se vain lähenee lähenemistään. ÄÄÄÄÄ. Perhetiedot tulkaa jo!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

i had the best day with you, today

Uu, huomenna on minun 17-vuotissynttärit! Juhlittiin kyllä jo eilen/viime yönä 7 ihanan ystäväisen kanssa täällä meillä. Äiti ja isä on Barcelonassa, niin saatiin koko talo omaan käyttöön hienovaraisesti isoveljen ja pikkuveljen häädettyämme. Oli tosi ihanaa ja hauskaa, nauroin ihan kippurassa Katariinan kanssa Alpabethiä pelatessa ja myöhemmin yöllä koneella ja vain siinä, ko kaikki yritti pysyä hereillä ja hihiteltiin vain. Lopulta ei nukuttu yhtään (okei, mie nukuin Katariinan kanssa ehkä tunnin) ja nyt on vähän tiutiu olo ja tämäki yö pitäis valvoa Oscareiden merkeissä.

2425302932_eaeae06716_large

Ihan hassua, että mie täytän 17. Vielä hassumpaa, että seuraavaksi mie täytän 18 ja olen silloin Jenkeissä. Tulee varmasti olemaan kovin samanlaiset, mutta kovin erilaiset synttärit ko nyt nämä oli. Toivottavasti saan silloinki hengailla muksien kaverien kanssa, nauraa ja pitää hauskaa. Toivottavasti saan semmosia ystäviä, jotka haluaa minun kanssa juhlia, haha.

Mie olen monesti miettiny, että entä jos en saa ystävää. Siis joo, kyllä kavereita varmasti tulee, mutta olis ihanaa, jos siellä olis yks ihminen, jolle pystyis oikeasti puhua ja alkaa ahistamaan, enhän mie joka kerta voi enkä saiskaan kotia soittaa. Tottakai perheen kanssa voi puhua ja näin, mutta siis oikeasti ihmistä, perheen ulkopuolelta, jolle vois puhua, viettää aikaa ja näin. Juho on luonu mulle vähän paineita, tai siis ei todellakaan luonu vaan no siis joo, ko se sai niin paljon kavereita sieltä ja ystäviäki joiden kanssa on yhteyksissä vieläki. Olis ihanaa saada yks semmonen ystävä.

tumblr_kymw4pz1Yr1qzuhd2o1_500

Minua väsyttää. En tiä onko tuossa tekstissä mitään järkeä.

lauantai 27. helmikuuta 2010

we are the world

Nyt tulee erittäin tunnepitoinen postaus, että varotan kaikkia etukäteen. Jos teän mielestä on tekopyhää itkeä ja ahistua Chilen tilanteesta, voitte suosiolla lopettaa tämän lukemisen.

Mie olen tänään itkeny paljon. Aina välillä se helpottaa, mutta sitte se tulee aina takas. Mulla ei ollu mitään tämmöstä ko sain tietää Haitista. Itkin Haitin 'takia' ko katoin Help For Haiti konserttia ja siellä näytettiin tosi koskettavia videoita. Mutta ko sain kuulla siitä, niin ei mitään. Mutta nyt, heti ko sain tietää Chilen maanjäristyksestä niin aloin itkeä. Tuli kamala ahistus ja semmonen tunne, että tämä ei voi olla totta. Haitin maanjäristyksestä ei ole vielä ees kahta kuukautta niin toinen iskee jo päälle. Ja järistys Japanissa, tsunami-varotus kaikissa Tyynenmeren maissa ja 'pieni' tsunami iskiki jo Chileen ja Filippiineille (?). Pääsiäissaaria on evakuoitu ja Uuteen-Seelantiin ja Australiaan odotellaan tsunamia.

Print

En vain voi tajuta tätä tilannetta. Kaikki tapahtuu kerralla, niin nopeaa, niin arvaamatta. Mulla on ihan epätodellinen olo ja kamala ahistus, vaikka mie olen täällä täysin turvassa ja kukaan minun tuttu ei ole vaara-alueella. Miksi otan tämän näin henkilökohtasesti? Inhoan sitä, ko tunnen niin vahvasti. Miksi ihmeessä? Tottakai tämä on maailmanlaajuinen katastrofi ja ihan lyhyen ajan sisällä on tapahtunu niin paljon, että eihän tämmöstä kaikkea voi pieni mieli kestää. Mutta silti, ei minun pitäis järkyttyä niin paljon, että itken tunteja.

Minua pelottaa minun herkkyys. Mie otan asiat aina itteeni, mie en osaa käsitellä tämmösiä asioita järjellä, vaan menen aina täysillä eteenpäin tunteella ja siksi saan niin usein elämältä turpaani. Mie en osaa riidellä, olen usein liian kiltti ja ahistun tosi pienestä. Miten ihmeessä aion selvitä vuodesta täysin erilaisessa ympäristössä täysin erilaisten ihmisten kanssa, minkälaisiin olen tottunu täällä ja jotka ymmärtää ees jollain tasolla minun ääretöntä herkkyyttä?

Äää.

tiistai 23. helmikuuta 2010

it's all about family

Mie kuulen lähes joka viikko jonku kysyvän, onko mulle tullu perhetietoja. Aivanko se ei raastais jo tarpeeksi omaa mieltä, niin siitä pitää vielä muistuttaa, haha. Mutta niin, tiän, että perhetietoja ei kannattais alkaa odottelemaan ennen maaliskuun loppua, koska yleensä ne tiedot tulee huhti-toukokuussa ja joilleki onnekkaille vasta kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa. Toivon kuitenki suuresti, etten olis noiden jälkimmäisten joukossa, polttava halu tietää perheestä nimittäin raastaa jo nyt mieltä.

tumblr_kvl90gOU8X1qaxjh5o1_500

Vaikka mie tiän, että ei sais ajatella, minkälaisen perheen haluaa, vaan pitäis luottaa siihen, että EF löytää mulle hyvän perheen, joka tykkää minusta niiden papereitteni perusteella ja on avoimin mielin ottava minut vastaan. Ja kyllä mie periaatteessa olen. Siis, olen kyllä sanonu, että haluan sisaruksia, mutta ko olen alkanu tarkemmin ajattelemaan, niin olisko vähän huippua päästä jonku pariskunnan luokse, jotka ei olis vaikka voinu saaha lapsia tai jotain tai joidenki vähän vanhempien luokse, joilla omat lapset on jo muuttanu pois. Tottakai silloin ystävystyminen ja porukkoihin pääseminen vaikka koulussa olis ehkä vaikeampaa, koska sisaruksen kanssa on paljon helpompaa kulkea koulussa ainaki alkuaikoina.

Mutta niin, vaikka sanoin, että siitä perheestä ei sais tehä mitään vaatimuslistaa, koska miehän sinne olen menossa toisten perheeseen kuokkimaan, mutta en mie sille mitään voi, jos on vähän haaveileva mieli. Joten, tässä tulee pari unelmavaihtoehtoa host-perheiksi, hihiih.

aS7j8M3AOpyiw32yxV86qbqRo1_500_large_large

Isohko perhe, 3 omaa lasta. Äiti olis semmonen söpö pullea jenkkiäiti, jolle on helppoa puhua ja sille vois kertoa huolia ja ongelmia. Host-äiti on mulle tosi tärkeä asia, koska minun oma äiti on niin ihana, että haluan jenkkiäidinki olevan edes vähän samanlainen. Isä olis rento, ei mikään tiukkapipo, semmonen muksa. Haluaisin myös hurjana isoveljen (jolla olis mahdollisesti hyvännäkösiä kavereita ;) ) ja pikkusiskon, koska mulla on isoveli, isosisko ja pikkuveli, mutta ei pikkusiskoa jo täällä kotona Suomessa. Sille vois sitte aina ostaa ihania prinsessajuttuja ja kaikkea söpöä! Samanikänen tyttö olis myös plussaa, ellei se sitte olis kamala, hahahahahah.

Tai sitte just tuommonen lapseton pariskunta tai vanhempi pariskunta olis aika kiva vaihtoehto! Kyllä mie tiän etten mie näihin asioihin voi vaikuttaa, mutta ainahan saa haaveilla.

tiistai 16. helmikuuta 2010

we rock this party all night

Kävinpä eilen ihan huvikseni EF'n sivuilla, vaikka tiesin, että minun "My High School Year" -sivuille ei mitään uutta ollu tullukaan, niin kuinka ollakaan! Siellähän oli ihan hitusen tietoa tulevasta valmennusleiristä. Ei siellä nyt sen ihmeempää, ko että minut on onnistuneesti ilmotettu sinne ja se kestää kaksi viikkoa. Lähetin aikasemmin ite sähköpostia EF'lle, koska halusin tietää, tuleeko leirejä yksi vai kaksi ja pyysin, että pääsisin Emmin kanssa samalle leirille. No, takas tuli viestiä, että leirejä on vain yks ja se pidetään todennäkösesti Bostonissa. Auu, joten Boston, here I come! Tosi kivaa, että saa viettää ensin kaks viikkoa ihan itärannikolla ja sitte länteen. Näkee ja kokee enemmän.

tumblr_kvdn54sD9H1qzf4plo1_500

Olen muutenki tosi innoissani tuosta leiristä, koska kaikki tarinat, mitä olen kuullu ja lukenu netistä ja kuullu omalta isoveljeltä, niin aina on ollu positiivinen kokemus. Siellä on hurjana vaihto-oppilaita, jotka on kaikki samassa tilanteessa, ko sie ite ja se yhteenkuuluvuus on huippua. Ja siellä saa mahtavasti semmosta alkuopetusta kaikesta oleellisesta. Perheessä asumisesta, jenkkien tavoista, Amerikan historiasta ja muusta. Eniten kuitenki odotan sitä, että pääsen tutustumaan muihin vaihtareihin eri puolilta maailmaa ja saamaan hyvän pohjan englannin puhumiselle. Leirillähän on suosituksena puhua vain englantia ja olen päättäny, etten ees Emmin kanssa puhu suomea. Ellei sitte puhuta samassa huoneessa olevasta söpöstä pojasta. Hahahahaha.

tumblr_kx2ravYuMU1qa5ifko1_500

(weheartit)

Pari päivää sitte saatiin kolmannen jakson todistukset. En nyt tiä miten meni, mutta keskiarvo oli 7.8, joten ei mitään hätää vaihtarivuoden kannalta. Tiesin, että lukioon mentäessä keskiarvo tippuu ihan varmasti, mutta kokonaisen numeron pudotus tuntuu aika paljolta. No, mitäs tuosta, en mie ikinä koulua turhan vakavasti ole ottanu ja tähän asti on selvitty.

Nyt matkani käy sinne juuri edellämainittuun kouluun!

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

MUST-TO-EXPERIENCE-LIST

Mie ja ystäväni Emmi(joka on lähössä Jenkkeihin juuri samaan aikaan, saman järjestön kautta ja samalle alueelle, hiih!) tehtiin things-we-must-to-experience-in-america-listat joulukuun alussa ja nyt löysin sen uudestaan. Naureskelin sille vähän, koska siinä oli jotain melko isoja juttuja ja sitte ihan pikkuriikkisiä juttuja, jotka on ihan normaaleja jenkkiläisille ja on vain niin pikku juttuja, mutta kuitenki niin isoja.

NpWP35ZRalpga3r7nbox5F4no1_500_large

Starbucks
Vihaan kahvia, ihan sama! Sinne on päästävä ja sinne varmasti pääsenki, ihan sama minne päädyn. Jokin tuossa legendaarisessa kahvilassa kiehtoo, en tiä mikä, mutta sinne olen menossa. Ja Emmi tulee mukaan(okei, ei tule, koska on hyyyvin pieni mahdollisuus että samaan osavaltioon satutaan, saatikka samalle asuinalueelle, haha!).

Bands
Tykkään ihan hurjana tosi monesta bändistä ja artistista ja olis aivan loistavuutta nähä ees yks tai kaks näistä; The Maine, Jonas Brothers, Nick Jonas & The Administration, Paramore, A Rocket To The Moon, John Mayer, Demi Lovato, Sarah Kelly, Jason Castro, Sanctus Real, Bon Jovi, Nevertheless, Oh! The Story..

Pop-tarts
Sen verran on tullu Gilmoren Tyttöjä katottua, että on tullu semmonen ajatus, että Poptartia on pakko päästä maistamaan! Vaikka kuulin isoveljeltä, että ne maistuu kamalalta pullalta, niin silti olen päättäny kokea tämän makuelämyksen, haha!

Forever21
On pakko, pakko shoppailla Forever21'ssä. Olen rakastanu sitä paikkaa niin kauan ko muistan, mutta ikinä en ole sieltä saanu tilattua. Kerran yritin, mutta se päätty tosi ikävästi, joten nyt olen odotellu että pääsen ihan oikeasti sinne shoppailemaan, enkä vain kuolailemaan nettikaupan antimia. Vaikka jotain H&M-tasoa, niin mitä väliä? Se on ihana kauppa, hihi. Ja plussaa tulee, jos saan Emmin mukaan ja voidaan höpötellä suomea myyjille ja hämmentää ne ihan täysin!

Valentine's Day, Halloween..
Valtavat tapahtumat, niinkö just Halloween ja ystävänpäivä, jotka on isoja Jenkeissä ja niistä tehdään iso numero siellä. Vaikka olisin yksin ystävänpäivänä tai en pääsis trick-or-treat-kierrokselle, niin mitäs tuosta, elämyksiä ne on silti! (Okei, haluaisin kyllä trick-or-treat-kierrokselle tosi paljon..)

Siinä oli jotain pikkujuttuja, mitä odotan tulevalta vuodelta, auu.

000010_b_large

tumblr_kwbppfDHnm1qzq8zqo1_500_large